Selvitetään syyt niska- ja hartiaseudun kireyksille ja hoidetaan ne kuntoon tehokkaasti

Heräilet öisin ja tuntuu, että tyyny on aina huonosti, aamulla nouset huonosti nukkuneena ja päätä ja niskaa särkee heti aamusta…

Kädet puutuvat nukkuessa ja se saa sinut vaihtamaan asentoa monta kertaa yön aikana….

Kuulostaako tutulta?

Olet kenties jo käynyt lääkärillä, fysioterapiassa, eri hierojilla ja aina vaan vaivat palaavat.

Olet myös käyttänyt kipuvoiteita ja kylmägeelejä, mutta ne eivät helpota kuin hetkeksi.

Liikut säännöllisesti, mutta sekään ei helpota kipuja.

Pyydät melkein joka ilta puolisoa tai tuttavaa hieromaan niskoja ja hartioitasi.

Kivut ja kireydet haittaavat jo arkeasi, kun et saa nukuttua ja olet päivisin väsynyt.

HIEROJASI

”Niska- hartiaseudun lihaskireydet ja niistä johtuvat kivut ovat oireita, ja ne on mahdollista hoitaa kuntoon.  Itsekin paljon liikkuvana ja fyysistä työtä tekevänä olen kärsinyt lihaskireyksistä niska- hartiaseudulla ja niistä aiheutuvista kivuistakin. Vasta kun sain selville vaivojen todellisen syyn sain niskani kuntoon ja nyt se ei oireile lainkaan. Lihasten vahvistamisella oli myös ratkaiseva merkitys. Nykyään käyn säännöllisesti itsekin hieronnassa ja teen harjoitteita myös niskan alueen lihaksille ja arki rullaa ilman turhia kireyksiä” – Tomi Pesonen

Tomi on hieronnan erikoisammattitutkintoa suorittava kehonhuollon ammattilainen, joka on hankkinut täydennyskoulutusta mm. faskiakäsittelystä, dry needlingistä ja osteopaattisesta selkä- ja kaularangan mobilisointikurssista. Tomi on hoitanut migreenipotilaita ja toimistotyöläisiä, joilla on ollut pitkään vaivanneita niska- ja hartiaseudun ongelmia.

Niskan kivut ovat erittäin yleisiä. Yli 30-vuotiaista suomalaisista naisista neljä kymmenestä ja miehistä 2-3 kymmenestä on kokenut viimeksi kuluneen vuoden aikana niskakipua. Yleisin syy niskan kivuille on niskan ja hartioiden lihasjännitys, jonka aiheuttajia ovat henkiset ja fyysiset kuormitukset, erityisesti hankalat asennot ja liiketoistot töissä tai harrastuksissa.

Niska- ja hartiakivut sekä niistä johtuvat päänsäryt johtuvat usein arjen kuormituksesta ja ovat hyvinkin yleisiä. Kuormitus tulee monille työskentelystä päätteen äärellä ja meillä usealla on nykyään kädessä älylaite, jolla selaillaan joko työasioita tai sitten vaan kulutetaan aikaa ja selaillaan netin tietotulvaa.

Esimerkiksi älypuhelinta käytettäessä on meidän päämme useimmiten kallistunut eteenpäin, kun katselemme näyttöä. Aikuisen ihmisen pää painaa keskimäärin noin 5 kiloa ja kun pää on eteenpäin taipuneena noin 30 astetta, kohdistuu niskaan noin 18 kiloa vastaava rasitus. Kun kulma kasvaa 60 asteeseen, on niskaan kohdistuva paino 27 kiloa.

Tämä on melkoinen kuorma kaularangalle sekä niskan ja hartioiden lihaksille ja aiheuttaa merkittäviä haittoja kaularangan välilevyille sekä hartiakipuja.

Niskan alueen lihaskireydet aiheuttavat monia oireita:

  • Päänsärky
  • Huimaus
  • Käsien puutuminen
  • Niska tuntuu jäykältä ja päätä on vaikeaa kääntää

Tässä on vain muutamia oireita, jotka aiheutuvat niska- hartiaseudun kireyksistä.

Hieronta on erinomainen apu niskakipujen ja lihaskireyksien hoidossa, koska lihaksia ja niveliä ympäröi sidekudos, jonka venymiskyky ei palaudu pelkillä harjoitteilla vaan sidekudos vaatii manuaalista käsittelyä, jotta se uusiutuu ja venymiskyky palautuu.

Niskan Tehohoitopaketilla eroon kireyksistä ja kivuista

Niskan tehohoitopaketti sisältää tehokkaan hieronnan ja halutessasi Dry Needling -hoidon, tai faskiakäsittelyn raudalla, jolloin hoitoon saadaan paljon lisää tehoa. Tehokkaan hoidon lisäksi saat myös selkeät ohjeet omatoimiseen niskan lihasten vahvistamiseen. Ohjeita on helppo noudattaa ja harjoitteet voi tehdä kotona tai salilla tai jopa työpaikalla. Tämä tuo virkeyttä arkeesi, kun ei tarvitse kärsiä kivuista ja säryistä niskan alueella, nukut paremmin ja arki rullaa taas mukavasti.

Dry needling – mitä se on?

Dry needling eli kuivaneulaus on tehokas hoitomuoto, joka perustuu länsimaiseen lääketieteeseen. Hoidolla pystytään käsittelemään tehokkaasti lihaksia, jotka ovat syvällä pinnallisten lihaskerrosten alla, jonne on hankala päästä perinteisen hieronnan avulla.

Dry needling -hoidossa etsitään ensin sormin tunnustelemalla kireä lihasjuoste eli triggerpiste, johon neula laitetaan. Hoito kohdistetaan kipeisiin triggerpisteisiin lihaksissa. Triggerpiste on pieni kipeä alue lihaksessa, joka voi aiheuttaa paikallista kipua tai säteilykipua muualle kehoon. Näitä pisteitä esiintyy usein lihaskireyden, stressin, ylirasituksen tai huonon ergonomian seurauksena. Neula laukaisee kehomme omia paranemisprosesseja, jotka auttavat helpottamaan lihaskireyttä ja kipua.

Faskia – mitä se on ja miten se voisi tehostaa niskan hoidossa?

Faskia on sidekudosta, joka muodostaa verkoston kehossa ja ympäröi lihaksia, luita, hermoja, verisuonia ja muita kudoksia. Se on joustavaa, mutta samalla vahvaa ja tukevaa kudosta, joka antaa keholle rakennetta ja tukea. Faskiaa on kehossamme kaikkialla. Ihon alla on pinnallinen kalvo, joka liikkuu ihon mukana. Heti pinnallisen kalvon alla on syvä kalvo, jonka kuuluu liikkua pinnallista kalvoa vasten. Faskioiden kiristyessä kalvojen välinen liike vähenee ja lihakset kipeytyvät, ja nivelten toiminta sekä liikelaajuus rajoittuu. Faskian päätehtävä on ylläpitää kehon muotoa ja rakennetta sekä mahdollistaa eri kudosten liukumisen ja liikkeen toisiaan vasten, jolloin se mahdollistaa liikkeen ja jopa säännöstelee sitä. Esimerkiksi istumatyö ja yleinen liikkumattomuus voivat vaikuttaa siten, että lihaskalvot kiristyvät eivätkä liu’u toisiaan vasten ja siten haittaavat liikkuvuutta. Myös kehonhuollon laiminlyönti, jatkuva stressi ja vääränlaiset liikeradat voivat saada lihaskalvot kireiksi.

Faskiaa on tutkittu paljon viime vuosina ja sen vaikutus liikkeen ja voimantuottamisessa on merkittävä.

Niskan kireydet voivat johtua jopa selän taikka lantion alueen faskioiden kireyksistä. Faskiaa voidaan käsitellä manuaalisin menetelmin sekä faskiaraudan avulla.

Harjoitteet myös avuksi

Hieronnan lisäksi todella tärkeää selvittää mahdolliset lihasepätasapainot niskan ja kaulan alueen lihaksissa, koska lihakset saattavat olla heikot ja se aiheuttaa lihasten kiristymisen. Yleensä ajatellaan, että lihaksien venyttäminen riittää, mutta ylivenyttyneiden tai heikkojen lihasten venytyksellä ei saavuteta mitään hyötyä.  Tämän vuoksi onkin tärkeää tutkia ennen hierontaa niskan alueen lihasten kunto ja käsittelyn lisäksi suunnitella sinne harjoituksia, joilla vahvistaa niitä. Nämä yhdistettynä hoitaa vaivan pysyvästi ja voit sanoa hyvästit oireille.

Saat kireyksien ja kipujen aiheuttajan selville ja hoito kohdistuu tehokkaammin.

Pääset eroon vaivaavista kireyksistä ja tunnet olosi vetreämmäksi.

Nukut paremmin, kun kiristykset ja kolotukset eivät vaivaa.

Ei enää paperinivaskaa täynnä monia erilaisia liikkeitä vaan selkeät ja helpot harjoitteet, joita on helppo noudattaa.

Niskan tehohoitopaketti hintaan 65 euroa

Varaa nyt ja aloita niska- hartiaseudun ongelmien hoitaminen. Älä tuhlaa enää rahaa kipuvoiteisiin tai hierontavasaroihin vaan anna ammattilaisen selvittää vaivan juurisyy ja suunnitellaan hoito.

Scroll to Top